Savitaipale Solar Regatta -sähkövenetapahtuma 7.-8.8.2021

Savitaipaleen puhtaalla Kuolimo-järvellä järjestetään ladattavien sähkökäyttöisten veneiden kilpailut, Savitaipale Solar Regatta. Tapahtumassa pyritään esittelemään uusia ympäristöinnovaatioita ja aurinkosähkön soveltamista vesikulkuneuvoissa. Yleisö saa mielikuvannykyaikaisesta, ympäristöystävällisestä teknologiasta ja saadaan aikaan ympäristöystävällisiä ratkaisuja vesiliikenteessä pitkällä tähtäimellä. Tapahtumassa keskeisintä on oppilaitosyhteistyö ja nuorten opiskelijoiden kautta parhaiten yhteiskuntaan jalkautuva uusi teknologia. Nuoristaopiskelijoista saadaan uusia, innovatiivisia yrittäjiä ja työntekijöitä yhteiskuntaamme. Tapahtumaan …

Lue lisää

Hiljaisia valasmatkoja sähköveneellä

Valasmatkoja voi nyt tehdä päästöttömästi Pohjois-Islantilaisesta Húsavíkin kaupungista. Ne ovat hiljaisempia, hajuttomampia ja päästöttömämpiä kokemuksia sekä matkailijoille että merten jäteille. North Sailing on valasmatkojen pioneeri Islannissa. Husavikin kaupunki puolestaan on valasmatkojen pääkaupunki Islannissa. North Sailing on muuntanut diesel-käyttöisen aluksen toimimaan kokonaan sähköllä ja purjeilla. Muutoksen myötä valaat tulevat lähemmäksi alusta ja viihtyvät lähellä kauemmin. Lue …

Lue lisää

Maailman ensimmäinen veneiden supercharger

Norjassa myydään sähköautoja enemmän kuin polttomoottoriautoja. Nyt Norjassa ollaan tekemässä käyttövoiman siirtymää myös veneissä. Florassa, Norjassa on nyt otettu käyttöön maailman ensimmäinen veneiden ”supercharger”. Katso video alta:

Liikenteen automaatiosta hyötyä koko yhteiskunnalle

Liikenne- ja viestintäministeriön on 4. toukokuuta 2021 lähettänyt liikenteen automaation edistämistä koskevan luonnoksen. Siinä avataan automaatiokehityksen tämän hetkistä tilaa ja hahmotellaan sen mahdollisia kehityssuuntia kaikissa eri liikennemuodoissa. Tavoitteena on tukea automaatiokehitystä Suomessa ja varmistaa, että lainsäädäntö mahdollistaa liikenteen automaation ja sitä kautta saatavat hyödyt: turvallisempaa, tehokkaampaa ja kestävämpää liikennettä. Automaation hyötyjä tulisi ottaa käyttöön sitä …

Lue lisää

Sähköveneiden latausasemat yleistyvät Norjassa ja Venetsiassa

Sähköveneiden yleistyessä tarve latausratkaisuille kasvaa. Norja on alkanut asentamaan latausverkostoa (mukaanlukien yksi 150kW ‘supercharger’). Venetsiassa sähköveneiden latausasemat palvelevat kasvavaa sähköveneiden määrää. Norja asentaa 150kW sähköveneiden superchargerin Ryhmä norjalaisia yrityksiä ovat päättänyt ryhtyä asentamaan sähköveneiden latausverkostoa Norjaan. Mukana ovat sähkömoottorien valmistaja Evoy, energiayritykset SFE ja BKK, Kinnin alueviranomaiset ja Florøn satama. Pikalatusasemista vastaa BKK:n tytäryhtiö Plug, joka …

Lue lisää

Hallitus esittää uutta lakia: julkiset ajoneuvo- ja liikennepalveluhankinnat ympäristöystävällisiksi

Hallitus ehdottaa säädettäväksi uutta lakia, joka lisäisi vähä- ja nollapäästöisten ajoneuvojen osuutta ajoneuvo- ja liikennepalveluhankinnoissa. Lailla pannaan täytäntöön EU:n puhtaita ajoneuvohankintoja koskevan direktiivin vaatimukset. Hallitus antoi esityksensä eduskunnalle 29. huhtikuuta 2021. Laki koskisi esimerkiksi kuntien ja valtion ostamia ajoneuvoja ja liikennepalveluita kuten koulukuljetuksia, jätteiden keruuta, paikallisliikenteen bussipalveluiden ostoja ja Kelan kuljetuksia. Lainsäädäntö edistää vaihtoehtoisten polttoaineiden, …

Lue lisää

Finnlinesin uusissa aluksissa hybriditeknologiaa

Finnlinesin uusi Hybridi Ro-ro alus on laskettu vesille Nanjing Jinling -telakalla tänään. Aluksessa on litiumioniakusto jolla mahdollistetaan päästötön satama-ajo. Alus on ensimmäinen kolmesta aluksen sarjasta. Lue lisää Finnlinesin sivuilta: https://www.finnlines.com/fi/uutishuone/finnlinesin-uusi-huippuekologinen-roro-alus-laskettu-vesille

Läh­dös­sä veneilemään? Tar­kis­ta ve­si­lii­ken­teen häi­riöt Fintrafficin Lii­ken­ne­ti­lan­ne-pal­ve­lus­ta

Vesille veneilijän mieli. Fintrafficin Liikennetilanne-palveluun on tuotu uusia sisältöjä helpottamaan niin veneilijöiden kuin muidenkin suomalaisten matkan suunnittelua – olitpa sitten liikkeellä autolla tai veneellä. Tieliikenteen ajokelin, ruuhkatietojen ja tietöiden lisäksi Liikennetilanne-palvelusta voi tarkistaa vesiliikenteen häiriöt sekä turvalaitteiden vikailmoitukset. Mobiilisovellus sisältää entuudestaan mahdollisuuden antaa palautetta väylien kunnosta, käyttäjä voi esimerkiksi jättää palveluun kuvan paikasta, jossa on viallinen merimerkki. …

Lue lisää